Äitienpäivä 13.5.2018. Kuukausi ja yksi viikko laskettuun aikaan.

Olisi. Olisi, jos en olisi mieheni painostuksesta tehnyt aborttia.

”sydänvika ilmeisesti, sykkeet ei nouse vaikka viikkoja jo 10”, valehtelin ystäville. Ultrassa näin hänet, sen pienen rakkaan lapseni, joka syntyi kuolleena yöhousuihini.

Sain oman pääni kääntymään mieheni painostuksesta ja uskottelin että abortti olisi paras mahdollinen ratkaisu. Ehkä olikin sillä hetkellä. Nyt asia painaa mieltäni päivittäin. Varsinkin tänään. Voisin istua onnellisesti sohvalla, rakas poikani, esikoiseni sylissä ja voisimme jutella yhdessä vauvalle masuun, että pian olet täällä meidän kanssa. Sen sijaan olen itkenyt, koska en ole saanut minkäänlaista arvostusta äitiydelleni. En edes onnitteluja lapseni isältä. Pojaltani sain kauniin lahjan, jonka hän oli tehnyt päiväkodissa. Minun pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen siitä mitä minulla on. Olenkin, mutta olen niin kamalan surullinen siitä, että minulla voisi olla enemmän, jos olisin ollut edes hieman itsekäs.

Mietin, kuinka ihanaa olisi ensi kuussa nähdä se pieni ihme, mikä meistä olisi tullut.

Kerran hänet näin ja olen onnellinen siitä.

Rakkaudella kahden lapsen äiti <3